maanantai 4. marraskuuta 2024
Ennakkoluulot 𝘴𝘢𝘪𝘳𝘢𝘶𝘥𝘦𝘴𝘵𝘢 🏳️⚧️
Minulla ei ole mitään tiedettyjä perinnöllisiä sairauksia kummankaan vanhemman sukujen kautta; ja länsisuåmálaiset sukukronikkani ovat verrattain mittavia. Ennen transfobisen anoppilan ryijy jalkojen alta -erotuksesta seurannutta annetaanpa olla -hatkaa orastavasta työnantajuudestani kotimaan hyväksi en ole tuntenut edes tarvetta saikuttelulle varsinaisesti. En ole kärsinyt sukupuolidysforiasta. Ainut, mitä en vain ole jaksanut, on yhteiskunnallisen risteilylaivan kurssi kohti jäävuorisalaattia ja perin suåmálaisessa scheißehalvauksessa eläminen sohvaperunana. Vaikkakin sallin muiden betailun, kunhan eivät olisi viskoneet divaaneistaan käsin minun ⚙️rattaisiin niitä 📱kapuloitaan. Kun mielisairaat tulevat sanomaan terveelle, että hän on sairas, niin voisivat ensialkuun vaikka katsoa ihan peiliin. Muutin vain nimellisesti sukupuolta ja siis tavallaan larppina. Perustelulla ahdistaa eikä mitään muuta. Uskomatonta olkoon. Syynä oli naisen bruttoeurovajeen naurettavuus, joka epämotivoi ukkoja; ainakin minua. Opportunistiset rosvot ovat vaan egoistisia raukkoja, joita kiinnostaa lähinnä oma hyvä. Heitä on maailman sivu. Hyväosaiset eivät useastikaan välitä milloin mistäkin syystä, jos/kun ei kosketa niin suoraan heitä. Koska heillä on empatiaa lähinnä vain omia itsejään varten sekä korkeintaan sellaisia, joilla voisi hyötyä. Femselit ovat tupanneet suosimaan rilliminimulkvismia. Autismin kirjohan ei ole sairaus sen enempää, kuin se, että olet jommankumman kätinen. Se on ominaisuus. Rumilukset eivät vaan ole oikein snaijanneet sellaista juttua, kuin omien aivojen käyttö.