Olenpi ollut lastensadun ruma ankanpoikanen. Tai voisin olla. Minulla on hyviÀ suunnitelmia. En ole onnistunut myymÀÀn visiota siitÀ, miten asiat voisivat olla kuitenkaan. Naiset eivÀt ole yleensÀ uskoneet ja ottaneet todesta. Parisuhde on ollut itselleni edellytys. EksÀnikin halusi/toivoi minun lopettavan yrittÀjyyden ja johtajuuden, vaikka niissÀ rooleissa minut alun perin sai. Tarvitsisin vaan kumppanin, joka on vierellÀ ja haluan pysyÀ johtamisessa. VielÀ kun tÀssÀ joskus onnistunkin, niin johan anoppilasta löytyy sitten joku, joka ei tajua hölkÀsenpölÀystÀ menosta ja pistÀÀ poikki vaikka fasistisen vÀkisten. EikÀ ÀkkivÀÀrÀÀ nÀrsistiksi kyökkidiagnosoivaa epÀuskoista kaunotarta. ChatGPT:n mukaan minun tulisi suunnata todennÀköiseksi Piilaaksoon. Olen halunnut tukea ainutta kotimaatani vaikka tappiollisestikin sitten. Vaan ei onnistunekaan. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ainakaan. ItÀ-Pohjola on ollut ksenofobisen kansan tyyssija. EipÀ tÀmÀ mitenkÀÀn toivotonta silti ole.
